REIM Group on isännöintiä, tilitoimistopalveluja ja kiinteistönvälitystä valtakunnallisesti tarjoava yritys. Yhtiö on perustettu vuonna 1988 ja sen päätoimiala on isännöinti. REIM Isännöinti harjoittaa toimintaansa itsenäisten yhtiöiden kautta 15 paikkakunnalla ympäri Suomen ja yksi näistä paikkakunnista on Lahti.
Kun on kyse taloyhtiöstä, vaatimukset ovat jätehuollon osalta kohteesta riippumatta usein samat: jäteastioiden tyhjentäminen ja tavanomaisesti eri jätejakeita on seitsemän. Jätehuoltoa voidaan ajatella hyvin peruspalveluna, yksinkertaisena asiana vertailla, jonka ostopäätös tehdään hinnan perusteella. Hinnan lisäksi voi kuitenkin olla myös muita vaikuttavia tekijöitä, jos asiaa kysyy REIM Lahti Oy:n toimitusjohtajalta Jarkko Toloselta: “Hämeen Kuljetuspiste on paikallinen toimija. Meidän ei tarvitse puhua vastaajiin, vaan on henkilöt, joihin voi ottaa suoraan yhteyttä. Jos tulee ongelmia tai selvitettävää, saamme tiedon helposti ja nopeasti.”
Lisäksi, jos jätekatoksiin kertyy huonekaluja tai muuta tavaraa, jotka eivät sinne kuulu tai tarvitaan lava talkootöiden risusavottaa varten, voi vain soittaa Hämeen Kuljetuspisteelle ja homma hoituu. Tällaisia asioita ei tarvitse jättää huoltoyhtiön huoleksi, vaan isännöitsijät tietävät, että jäteasioiden osalta voi luottaa Hämeen Kuljetuspisteeseen.
Kun peruslähtökohta toimitettavalle palvelulle on sama, laadun merkitys kasvaa. Mitä se käytännössä tässä tapauksessa tarkoittaa on jäteastioiden tyhjentäminen sovittuina aikoina, laskutus toimii sujuvasti ja raportit on mahdollista saada tarvittaessa helposti. Esimerkiksi, jos yhden isännöitsijän alaisuudessa on tavanomaisesti 15-20 taloyhtiötä ja puolet näiden taloyhtiöiden asukkaista pommittavat viikoittain puheluilla, kun jäteastiat tursuavat eikä niitä ole tyhjennetty ajallaan tai katoksessa on epäsiistiä, palvelun merkitys tosiaankin kasvaa. Tällöin voidaan sanoa, että hyvien ja luotettavien kumppanien ansiosta omaa työtä on mahdollista helpottaa – merkittävästi. Tolonen toteaa asiaan seuraavanlaisesti:
“Jos kaikki menee kuten pitää, niin eihän meille isännöitsijöille tule soittoja. Hämeen Kuljetuspisteen kanssa pystyy luottamaan siihen, että ollaan aikataulussa ja sovitun mukaisesti. Ja jos ei jostain syystä olla tai vaikka joulu aiheuttaa muutoksia tyhjennyspäiviin, niin siitä tiedotetaan reilusti ja seisotaan oman tekemisen takana.”