Referenssit

yritys.jpg

Ormax Monier Oy kattotiilitehdas, Pennala

Ei harmaita hiuksia

Ormax löytyy monen suomalaisen kodin katolta, onhan se ollut Suomen suosituin tiilikatto jo vuosia. Nämä Ormaxin kattotiilit valmistetaan Pennalassa, Orimattilassa. Ormax Monier Oy:n kattotiilitehdas on kasvanut vuosien varrella tasaisen varmasti. Ajatellaan heitä sitten kattotiilitehtaana Pennalassa tai tuotantolaitoksena osana kansainvälistä BMI Groupia, heillä arvostetaan paikallisuutta ja aitoja kanssakäymisiä.

Haussa joustava ja luotettava yhteistyökumppani

Hämeen Kuljetuspiste Oy ja Ormax Monier Oy ovat tehneet yhteistyötä jo pian kahdeksan vuoden ajan. Kaikki alkoi siitä, kun Ormaxin tuotannon työnjohtaja Juha Hirvonen kyllästyi suurten jätehuollon toimijoiden jäykkään toimintamalliin ja kasvottomaan asiakaspalveluun. ”Asiat hoidettiin puhelinkeskuksen kautta eikä saanut sellaista tavallista kanssakäymistä. Yhteyshenkilöt vaihtuivat eikä aina oikein tiennyt, menivätkö tilaukset perille”, Hirvonen sanoo.

Oli aika etsiä uusi yhteistyökumppani ja silloin Hämeen Kuljetuspiste kutsuttiin pitämään Ormaxin työntekijöille koulutusta kierrätyksestä. ”Ja hehän pitivät koulutuksen ja siitä jäi hyvä maku. Reijo Puranen kävi meillä myös tekemässä vähän kartoituksia silloisesta tilanteesta. He onnistuivat vakuuttamaan meidät ammattitaidollaan ja sellaisella rehdillä otteella. Heidän kanssaan oli helppo asioida, ja on edelleenkin.”, Juha Hirvonen kertoo.

 

Kokonaisvaltainen jätehuolto

Tänä päivänä Hämeen Kuljetusyhtiö Oy vastaa kaikista jätehuollon palveluista Ormax Monier Oy:lla aina energia- ja sekajätetyhjennyksistä ongelmajätteisiin ja tietoturvapapereiden tuhoamiseen asti. Yritysasiakkailla ja erityisesti tuotantolaitoksille on usein käytössään laatujärjestelmä, jotka vaativat raportointia jätevirran osalta. Näin on myös Hirvosen mukaan Ormaxilla: ”Raportit tulevat meille Kuljetuspisteeltä kuin manulle illallinen. Ei tarvitse kysellä niiden perään.”

Ihmisläheistä palvelua

Pahimmillaan lavan täyttyminen voi pysäyttää tuotantolaitoksen toiminnan jolloin tarvitaan nopeaa toimintaa. Hämeen Kuljetuspiste palvelee aina tarpeen mukaan, nopeasti ja joustavasti. Toiminnalla on kasvot ja selkeät yhteyshenkilöt, ei byrokratiaa tai jonottamista puhelinkeskukseen. Hirvonen mainitseekin, että syy miksi he aikanaan päätyivät yhteistyöhön Hämeen Kuljetuspisteen kanssa, oli ihmisläheisyys. ”He kantoivat huolen ja vastuun siitä mitä haluivat tehdä. Heidän ansiostaan meidän ei tarvitse tänäkään päivänä ottaa jätehuollon takia yhtäkään harmaata hiusta.” Haluamme olla luottamuksen arvoisia nyt ja aina. Kiitos Ormax ja Juha!

Referenssi lyhyesti

  • Asiakas: Ormax Monier Oy, BMI Group
  • Toimiala: Rakennustarvikkeet ja -materiaalit
  • Palvelut: Jätehuolto ja -kuljetus, tietoturva- ja kierrätyspalvelut, raportit
  • Yhteistyö alkanut: 2013