30.6.2022
Stena Recycling Oy ostaa Encore Ympäristöpalvelut Oy:n tytäryhtiöineen
Hämeen Kuljetuspiste on osa Encore Ympäristöpalvelut -konsernia. Stena Recycling Oy on sopinut Encore Ympäristöpalvelut Oy:n koko osakekannan ostamisesta. Yrityskauppa mahdollistaa asiakkaille aiempaa laajemman palvelutarjoaman.
Yrityskauppa kasvattaa Stena Recyclingin toimintaa kierrätysalalla Suomessa noin kaksinkertaiseksi. Muissa Pohjoismaissa Stena Recycling on jo kierrätysalan suurimpia toimijoita ja kiertotalouden edelläkävijä.
Tällä hetkellä Stena Recycling tarjoaa erilaisia kiertotalouden palveluita ja kierrättää Suomessa muun muassa metalleja, sähkö- ja elektroniikkalaitteita, vaarallisia jätteitä sekä romuajoneuvoja. Ruotsissa Stena Recycling vastaa myös muun muassa keräyspaperin kierrättämisestä.
Encore Ympäristöpalveluilla on puolestaan vahva tausta paperinkeräyksessä ja kierrätyksessä – yritys on käytännössä opettanut suomalaiset kierrättämään paperia. Vuosien varrella liiketoiminta on kuitenkin laajentunut sisältäen nykyään keräyspaperin lisäksi monipuoliset kiertotalous- ja kierrätysratkaisut eri jätejakeille, tieturvajätteiden käsittelyn, kuormalavat ja polttoaineet energiantuottajille.
Yrityskauppa ei edellytä toimenpiteitä asiakkailtamme tai kumppaneiltamme. Palveluita hoitavat tutut työntekijät ja kumppanit entiseen tapaan.
Yrityskaupan toteutuminen edellyttää vielä kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksynnän. Kauppa voidaan vahvistaa aikaisintaan syyskuun alussa.
Encore Ympäristöpalveluiden tytäryhtiöt Hämeen Kuljetuspiste ja siihen fuusioituva tytäryhtiö Kuljetus J. Niemeläinen, sekä Encore Aluepalvelut sisältyvät kauppaan. Encore Ympäristöpalvelut on ostanut Encore Aluepalveluiden vähemmistöomistajien osuudet yhtiöstä.
Lisätietoja:
Olli Kellokumpu, toimitusjohtaja, Stena Recycling Oy, p. 050 354 1189, olli.kellokumpu@stenarecycling.fi
Petri Aaltonen, toimitusjohtaja, Encore Ympäristöpalvelut Oy, p. 040 750 9797, petri.aaltonen@encorepalvelut.fi
Stena Recycling Oy
Stena Recycling on osa Stena Metall -konsernia, joka on vuonna 1939 perustettu ruotsalainen perheyhtiö. Stena Metallilla on seitsemän liiketoiminta-aluetta ja yli 200 toimipistettä yhdeksässä maassa. Stena Recycling tarjoaa materiaalien koko elinkaaren kattavat kiertotalousratkaisut ja kierrättää vuosittain 6 miljoonaa tonnia jätettä ja käytöstä poistettuja laitteita takaisin teollisuuden käyttöön yhdessä asiakkaidensa kanssa. Suomessa Stena Recycling kerää ja kierrättää muun muassa metalleja, sähkö- ja elektroniikkaromua, vaarallisia jätteitä ja romuautoja. Toimintaa on 15 paikkakunnalla kautta Suomen, liikevaihto on noin 100 miljoona euroa vuodessa ja stenalaisia on nykyään reilut 150. Lisää tietoa: www.stenarecycling.fi.
Encore Ympäristöpalvelut Oy
Encore Ympäristöpalvelut on perustettu vuonna 1943. Yritys toimi pitkään nimellä Paperinkeräys, ja ympäristöalan pioneerina opetti suomalaiset kierrättämään paperia 1940-luvulla. Tänään Encore tukee asiakkaitaan luonnonvarojen järkevässä käytössä kiertotalouden periaatteiden mukaisesti. Yritys edistää asiantuntemuksellaan esimerkiksi asiakkaidensa materiaalien kierrätysasteen nostamista, jätteiden määrän vähentämistä ja jätehuollon ympäristövaikutusten, kuten hiilijalanjäljen minimoimista. Toimintaa on 37 paikkakunnalla omissa ja kumppaniyksiköissä, liikevaihto vuonna 2021 oli noin 80 miljoonaa euroa ja encorelaisia on noin 220. Lue lisää www.encorepalvelut.fi